Uusisovanhemmuus lasten aikuistuttua

Hyvä keski-ikäinen, joka olet toisessa tai kolmannessa liitossa ja olet uusisovanhempi!

Kun uusperheenne lapset ovat kasvaneet siihen ikään, että he ovat jo lähteneet omilleen, saattaa teillä uusparina olla edessänne yllättävä tilanne. Millaista uusperheen arjestanne tämän jälkeen tulee: mistä te sitten riitelette, kun arjen yhteiselo ei enää herätä ristiriitoja? Olette saattaneet kumpikin tahoillanne miettiä ja jopa pelätä, kuinka suhteenne jatkuu ja onko uudessa elämänvaiheessanne mahdollista pitää yllä toimivaa ja läheistä puolisosuhdetta?

 

Uusperheen arjessa syntyy helposti ristiriitaa monenlaisista asioista, kuten lapsista ja ex-puolisoista, ja aina joku tuntee mustasukkaisuutta tai jäävänsä ulkopuolelle. Kuitenkin ne uusparit, jotka ovat aikanaan onnistuneet perheytymään, eivät yleensä koe ongelmia isovanhemmuudestakaan. Jos perhe ei ole perheytynyt, isovanhemmus voi aiheuttaa hämmennystä ja kriisin. Jos uusperhe on jossain kehitysvaiheessaan jumiutunut, alkaa prosessi isovanhemmuuden myötä ikään kuin uudelleen. Jumit ovat vain olleet piilossa tai niitä on kierretty korvaavilla toimintatavoilla. Tämä näkyy muun muassa siinä, miten kutakin perheenjäsentä on nimitetty. Uusparin lapseton isovanhempi, eli hän, jolla ei ole omia lapsia eikä lapsenlapsia, joutuu mahdollisesti käsittelemään uudestaan omaa lapsettomuuttaan tai sitä, ettei hänellä ole omia lapsenlapsia.

 

Isovanhemmaksi tulo on merkityksellinen tapahtuma ja sitä yleensä odotetaan innolla. Siitä taas ei kovin paljoa puhuta, miten uusperheessä kasvaneen lapsen saadessa itse lapsen uusparista tulee joko biologisia tai ei-biologisia isovanhempia. Biologisen isovanhemman ja lapsenlapsen välille syntyy yleensä voimakas side. Entä mitä isovanhemmuus herättää uusperheen äiti- tai isäpuolessa? Mitä jos ei-biologisen isovanhemman vaikea kestää tai ymmärtää tätä vahvaa sidettä ja kaikkea sitä aikaa, jonka oma puoliso viettää lapsenlapsen kanssa? Kokeeko puoliso, että lapsenlapselle annettu rakkaus ja aika on häneltä pois?

 

Uusparin isovanhemmuus nostaa usein esiin uusperheen aikaiset suhdekuviot, jolloin niitä joudutaan käsittelemään uudelleen. Ristiriitaisia tunteita voivat herättää muun muassa lapsenlapsen hoitojärjestelyt, hänen kanssaan vietetty aika ja hänelle annettu huomio. Perheen ja suvun juhlat voivat pohdituttaa: keitä kutsutaan, keitä ei kutsuta missään nimessä yhtä aikaa, ketkä ylipäätään tulevat ja ketkä sopivat samaan huoneeseen. Näissä tilanteissa aikuisuus hukkuu tunteiden alle ja unohtuu kuka on juhlakalu ja kenen saavutusten ääreen kokoonnutaan.

 

Uusparin isovanhemmuudessa menevät myös nimityskysymykset uusiksi ja nimitysvaihtoehtoja on enemmän. Aikuisten on kuitenkin hyvä itse määrittää, miksi he haluavat lastenlastensa heitä kutsuvan.

 

Toisissa, miksei kolmansissakin, liitoissa on puolisoilla lähtökohtaisesti hyvät mahdollisuudet ja elementit luovalle keskinäiselle suhteelle sekä mahdollisuus löytää toisessa jotain uutta ja erilaista, sillä usein matkassa kulkee vähemmän taakkaa. Kun osapuolten lapsuudenperheiden luurankoja on jo karissut matkalla edellisissä liitoissa ja eroissa, niitä ei enää tarvitse toistaa tai yrittää ratkaista suhteessa puolisoon. Kun lapset ovat lähteneet omilleen, uusparin vahvoja yhdistäviä tekijöitä ovat unelmien yhdistäminen, tilan antaminen itselle ja toiselle ja riittävästä erillisyydestä huolehtiminen. Nämä ovat avaimia molempien itsensä toteuttamiselle, mikä taas automaattisesti johtaa siihen, ettei ole tarvetta rajoittaa itseä eikä puolisoa, ei myöskään suhteessa lapsiin ja lapsenlapsiin. Tilan antaminen tällä tavoin ennalta ehkäisee ongelmia, eivätkä puolisot vetäydy, etäänny toisistaan tai liu’u eri leireihin.

 

Lasten kotoa lähdön jälkeisessä ajassa on tärkeää huolehtia siitä, että uusparin vahva keskinäinen side säilyy ja suhteessa on imua. Kun parilla on paljon yhteistä, se lisää ja vahvistaa keskinäistä vetovoimaa ja tekee suhteesta luovan. Luova suhde pysyy elävänä, ja molemmat osapuolet haluavat pitää huolta ja taistella sen puolesta. Kun puolisot arvostavat ja suhtautuvat kunnioittavasti keskinäiseen suhteeseensa, muutkin kunnioittavat heidän suhdettaan ja sen rajoja eikä suhteeseen pääse tunkeutumaan väliin.

 

Uusisovanhempina teitä auttaa, jos käsittelette teiltä pyydetyt palvelukset samoin siinä missä muutkin isovanhemmat. Rajojen vetäminen tarkoittaa esimerkiksi sitä, että kun lapsesi tarvitsee lapsenlapsellesi hoitajaa, neuvottele siitä ensin puolison kanssa ja vasta sitten suostu pyyntöön tai kieltäydy siitä kohteliaasti. Näin toimien osoitat, että arvostat puolisoasi ja kunnioitat hänen mielipidettään. Kun koet tarvetta suojata suhdettanne pitämällä rajoja sen ympärillä, koituu siitä positiivista suhteen dynamiikan kannalta. Kun osoitat, että suhteenne on tärkeä, tapahtuu tämä kaikki kuin itsestään, mikä puolestaan auttaa suhdettanne pysymään elävänä ja dynaamisena.

 

Kunnioittaen,

Vuokko Malinen

PsT, Pari- ja perhepsykoterapeutti