Kiusaamisen vastainen päivä: erityistarkastelussa nettikiusaaminen

Kiusaamisen vastainen päivä: erityistarkastelussa nettikiusaaminen

Tänään vietetään kiusaamisen ja nettikiusaamisen vastaista päivää, jonka tunnusväri on sininen. Aihe on ajankohtainen myös Suomessa: kiusaamisesta ja kouluissa tapahtuvasta väkivallasta on viime viikkoina puhuttu paljon mediassa Vantaan Kytöpuiston peruskoulun tapahtumien seurauksena. Merkittävä osa kiusaamisesta ei kuitenkaan ei rajoitu vain kouluun, sillä nykyään kiusaaja voi helposti tavoittaa kohteensa myös vapaa-ajalla, viestien, sosiaalisen median ja muun netin kautta.

Nettikiusaaminen määritellään usein melko samankaltaiseksi ilmiöksi kuin niin sanottu tavallinenkin kiusaaminen, eli ilmiöksi, jossa uhriin kohdistetaan toistuvasti ja ajan kuluessa aggressiivisia tekoja sähköisten laitteiden välityksellä ja jossa uhrin on vaikea puolustaa itseään. Tavallisen kiusaamisen ja nettikiusaamisen päällekkäisyyttä alleviivaa myös se, että merkittävää osaa heistä, joita kiusataan netissä, kiusataan myös muilla tavoin. Eroja tavalliseen kiusaamiseen kuitenkin löytyy: toisinaan netissä kiusaavat tai loukkaavat henkilöt ovat anonyymeja. Lisäksi nettikiusaamisen seuraukset voivat levitä nopeammin, kun esimerkiksi herjaava kuva jaetaan eteenpäin laajalle verkostolle ja osa verkostosta levittää kuvaa edelleen.

Mitä tilanteelle voi tehdä?

Kiusaamiseen kuin nettikiusaamiseenkin on mielekkäintä puuttua jo ennakolta tai mahdollisimman varhain ongelmien tultua. Tällaiseen luontevia paikkoja ovat esimerkiksi koulut ja koti. Kaikkea kiusaamista ei kuitenkaan havaita ajoissa ja ehkä erityisesti nettikiusaamista onkin vaikea havaita. Toisinaan myös kiusaamiseen puuttuminen ei poista ongelmaa tai kiusaamiseen puututaan tavalla, joka ei ratkaise tilannetta.

Komppi on alkanut tehdä yhteistyötä verkon rikoksia vastaan vakuuttavan MySafetyn kanssa. Yksi MySafetyn vakuutuksista on Nettivihavakuutus. Jos nettikiusaaminen täyttää rikoksen tunnusmerkit, vakuutuksen avulla uhri pääsee psyykkisen tuen piiriin. MySafetyn asiakkaiden psyykkisen tuen tuottavat Kompin psykologit. Lisäksi vakuutuksessa rikoksen uhria autetaan vihakirjoitusten poistossa ja rikosilmoituksen tekemisessä, mikä voi olla myös kiusaajalle tehokas herätys siihen, ettei kiusaaminen ole sallittua ja että siitä on seurauksia. MySafety tarjoaa vakuutuksen ilmaiseksi yläkoululaisille ja muille samassa taloudessa asuville alaikäisille lapsille.

Voit tutustua MySafetyn Nettivihavakuutukseen ja heidän teettämäänsä tutkimukseen nettikiusaamisesta täällä! Lisäksi voit lukea esimerkiksi Mannerheimin lastensuojeluliiton ohjeista, mitä kiusaamiselle voi tehdä niin kouluissa kuin kotonakin.

KESKEISET LÄHTEET

Gaffney, H., Farrington, D., Espelage, D., & Ttofi, M. (2019). Are cyberbullying intervention and prevention programs effective? A systematic and meta-analytical review. Aggression and violent behavior, 45, 134-153.

Olweus, D., & Limber, S. (2018). Some problems with cyberbullying research. Current opinion in psychology, 19, 139-143.

Slonje, R., & Smith, P. (2008). Cyberbullying: Another main type of bullying? Scandinavian journal of psychology49(2), 147-154.

Kirjoittaja Tero Pulkkinen on psykologi ja Kompin kehitys- ja hallintopäällikkö.

Muita blogipostauksia

Kuuluuko, kuuntelen

Luin hiljattain mielenkiintoisen uutisen, jossa kerrottiin tähtivaeltaja Voyagerin edenneen matkallaan aurinkokuntamme ulkorajojen tuolle puolen. Voyagerin lähettämät viestit saavuttavat kuitenkin edelleen maapallon ja ovat tutkijoiden tulkittavissa.

LUE LISÄÄ

Mielenterveydestä urheilussa on hyvä puhua

Useissa tutkimuksissa on havaittu, että liikunnan harrastaminen voi somaattisten terveyshaittojen ehkäisemisen lisäksi vähentää myös stressiä, masentuneisuutta ja ahdistuneisuutta. Toisaalta kova harjoittelu ja vähäinen palautuminen voivat

LUE LISÄÄ

Jatkamalla selailua sivustollamme hyväksyt evästeiden käytön tietosuojakäytäntömme mukaisesti.