Kaamosmasennuksella viitataan masennukseen, joka ilmenee selkeästi pääasiassa talvikuukausina, jolloin auringonvaloa on niukasti. Siitä kärsii noin 1 % väestöstä, joskin tuntuvasti isommalla osalla ilmenee talvikuukausien aikana ikään kuin kaamosmasennuksen lievempää muotoa, kaamosrasitusta, joka ei kuitenkaan täytä masennuksen kriteereitä. Kaamosmasennuksen oireissa korostuvat erityisesti unettomuus, ruokahaluttomuus ja laihtuminen. Muilta osin se muistuttaa paljolti tavallista masennusta, josta voit lukea lisää täältä. 

 

Hoito 

Kaamosmasennuksessa tutkitusti tehokas hoitomuoto on valohoito, joka voidaan toteuttaa itsehoitona. Valohoito toteutetaan yksinkertaisesti olemalla lähellä kirkasvalolamppua silmät auki niin, että valo osuu silmiin. Sopiva aika valolle altistumiselle on päivässä noin puolesta tunnista kahteen tuntiin, ja valoaltistus tulisi tehdä mahdollisimman aikaisin aamulla, heti herätessä. Sopiva etäisyys lampusta riippuu kirkasvalolampun tehokkuudesta, ja useimmiten kirkasvalolampuissa lukeekin niin sanottu hoitoetäisyys – joskin lamppua ostaessa on joka tapauksessa syytä varmistaa, että lampun teho on vähintään 2 500 luksia. Valohoitoa voi olla tarpeen jatkaa talvikuukausien yli, kevääseen ja valon lisääntymiseen saakka. Sitä myös tulisi toistaa päivittäin tai vähintään viidesti viikossa, joskin myös kuuriluontoinen hoito voi riittää. Myös liikunta ja ulkomaanmatkat valoisammille leveyspiireille voivat auttaa.

Itsehoidon toteuttaminen ei kuitenkaan ole aina aivan vaivatonta. Jos sen toteuttamisessa on hankaluuksia tai oireet tuntuvat vaikeilta, voi ammattilaisen tuki olla hyödyllistä. Kaamosmasennuksessa voidaan käyttää myös lääkehoitoa, ja tällaisessa tilanteessa kannattaa kääntyä psykiatrin puoleen.