Kela-psykoterapia

Kelan kuntoutuspsykoterapiaa voit saada, jos olet 16–67-vuotias, jonka työ- tai opiskelukyky on vaarantunut psyykkisten ongelmien vuoksi. Kelan tuen piiriin päästäkseen tarvitset lääkärin, kuten psykiatrin, asettaman diagnoosin psyykkisestä ongelmasta sekä psykiatrin lausunnon. Lisäksi diagnoosin asettamisesta tulee olla kulunut vähintään 3 kuukautta ja sinun tulee olla käynyt vähintään kerran psykoterapeutilla (tutustumiskäynnillä), jotta tukea voi saada. Kela korvaa yhteensä 57,60 €:a 45 minuutin psykoterapiakäynniltä, ja tukea myönnetään vuodeksi kerrallaan. Voit lukea lisää prosessista Kelan sivuilta.

Kela-psykoterapia aloitetaan tutustumiskäynnillä, jolla voit arvioida yhdessä terapeutin kanssa, olisiko terapeutti sinulle sopiva henkilö pidempään yhteistyöhön.

Psykoterapian tavoitteena on poistaa tai lievittää psyykkisiä häiriöitä ja niihin liittyvää kärsimystä, tukea psyykkistä kasvua ja kehitystä sekä lisätä henkilön valmiuksia itse ratkaista ongelmiaan. Pidempikestoisten ja hankalampien häiriöiden kohdalla psykoterapiaa voidaan käyttää lääkehoitoon yhdistettynä. Psykoterapia on osoitettu vaikuttavaksi hoitomuodoksi useiden eri psyykkisten häiriöiden hoidossa. Hyvä ja luottamuksellinen hoitosuhde psykoterapeutin ja asiakkaan välillä on tärkeä asia hoidon onnistumisen kannalta.

Vapaat ajat Kela-kuntoutuspsykoterapian tutustumiskäynteihin löytyvät klikkaamalla tästä. Muista valita oikea kaupunki ja palvelu ”Psykoterapia tutustumiskäynti (Kela/itsemaksava).”

  • kaikki
  • Espoo
  • Helsinki
  • Järvenpää
  • Kuopio
  • Pääkaupunkiseutu
  • Tampere
  • Turku

Muita palveluita