Sallivuuden ja myötätunnon hetkiä ei tarvitse ansaita

Sallivuuden ja myötätunnon hetkiä ei tarvitse ansaita

Sanna Grönroos

”Huh, perjantai – vihdoinkin!”, huokaa vanhempi, joka on sukkuloinut läpi työviikon ansaitakseen perjantaihetken, jolloin saisi vain olla ja rentoutua. Edes hetken, ennen seuraavia haasteita. Kuulostaako tutulta? Lapsiperhearjen ja työelämän haasteiden yhteensovittaminen voi olla vaativaa. Miten voisi löytää tiiviiseen arkeen pysähtymisen hetkiä, jolloin voisi suhtautua itseensä sallivammin ja myötätuntoisemmin? Hyväksymällä sen hetken juuri sellaisena kuin se on.

Työssäni psykoterapeuttina näen miten eri-ikäiset perheenjäsenet kamppailevat riittämättömyyden tai kelpaamattomuuden tunteiden kanssa. Olenko riittävän hyvä vanhempi, kelpaanko puolisolleni tällaisena, riitänkö työpaikalla, olenko koululaisena suorittanut vaadittavat tehtävät, entä riitänkö vanhemmilleni ja ennen kaikkea riitänkö itselleni?

Varhaislapsuuden vuorovaikutussuhteissa mieleemme rakentuu ydinuskomuksia, jotka ohjaavat meitä ajattelemaan, tuntemaan ja käyttäytymään tietyissä tilanteissa itselle tutulla ja tyypillisellä tavalla. Kognitiivisessa psykoterapiatyöskentelyssä pyritään ymmärtämään itseä eri tilanteissa aktivoituvien ”ajatus–tunne–käyttäytyminen” -kehien kautta. Kehien takaa pyritään löytämään itselle ominaiset ydinuskomukset. Yksi tällainen ydinuskomus voisi esimerkiksi olla ”en riitä tai en kelpaa muille tällaisena kuin olen”.  Vuorovaikutus vanhemman suunnalta lapselle on tällaisen ydinuskomuksen taustalla ollut usein kielteistä, kritisoivaa, ehkä jopa mitätöivää. Kannustavaa sekä itsensä riittäväksi tuntevaa myönteistä kokemusta vuorovaikutuksessa on ollut lapsen myönteisen minäkuvan kannalta liian vähän.

Meidän vanhempien tulisikin pyrkiä olemaan tietoisia omista ydinuskomuksistamme, jotka ohjaavat käyttäytymistämme.  Käyttäytymisemme on vahva malli lapsillemme.  Jos vanhempana kykenemme tarjoamaan mallia itseensä armollisesti suhtautumisesta, välittyy tällainen malli myös lapselle ja ohjaa ajatusta siihen suuntaan, että on suotavaa kokea myötätuntoa ja armollisuutta myös itseään kohtaan. Minkälaisen mallin haluamme lapsillemme antaa? Kritisoivan, vaativan ja suorituskeskeisen vanhemman mallin vai itseensä ja muihin kannustaen, sallien sekä hyväksyen suhtautuvan mallin? Jälkimmäiseen tietoinen pysähtyminen ja hengittely kriittisellä ”autopilottihetkellä” sekä tietoisen läsnäolon harjoitteet usein auttavat.

Rentoutuneemmassa tilassa voimme valita vaihtoehtoisia malleja ja tarjota lapselle sallivuutta, tilaa ja myönteistä vuorovaikutusta. Sallivuuden ja myötätunnon hetkien ei tarvitse ajoittua vain perjantaille, eikä niitä tarvitse ansaita.  Niiden ollessa arjessa mukana, jaksaa paremmin ja voi elää hetkessä. Hengittää yhdessä, samaan tahtiin.

Blogin kirjoittaja, Sanna Grönroos, on psykologi, kognitiivinen psykoterapeutti ja perheterapeutti.  Sanna työskentelee Kompissa psykoterapeuttina.

Muita blogipostauksia

Jatkamalla selailua sivustollamme hyväksyt evästeiden käytön tietosuojakäytäntömme mukaisesti.