Voinko hakea apua?

Voinko hakea apua?

Valmistuin psykologiksi 2000-luvun alussa Turun yliopistosta. Ihmiskunnan edetessä uudelle vuosituhannelle otin innostuneena ensimmäisiä, haparoivia askeleitani psykologisen tiedon ja ihmismielen moninaisuuden maailmassa. Ihmisten yksilöllisten tarinoiden avulla vähitellen ymmärsin, että ihmiset tulivat vastaanotolleni hyvin erilaisten elämänpolkujen kautta. Nuorena psykologina olin aluksi vakuuttunut siitä, että mikäli ihminen oivaltaa itsellään olevan psyykkisiä vaikeuksia, hän todennäköisesti myös hakee itselleen apua. Ymmärrykseni elämästä lisääntyessä ja asiakkaitani kuunnellessani huomasin vähitellen, että kokemus vaikeuksista, psyykkisestä kivusta tai pahasta olosta ei välttämättä johda nopeaan avun hakemiseen. Avun hakemiselle voi olla sekä käytännön että sisäisen tason esteitä.

Psyykkisen avun hakemista helpottaa lisääntyvä tieto psyykkisen hyvinvoinnin merkityksestä ja mielenterveyden häiriöihin liittyvän stigman hälventäminen. Merkitystä on myös yhteiskunnallisilla järjestelyillä, kuten ratkaisuilla mielenterveyspalvelujen saatavuuteen ja rahoitukseen liittyviin kysymyksiin. Näiden ulkoisten seikkojen ohella on tärkeää pohtia narratiivia eli kertomusta, mitä me mielenterveysalan ammattilaiset kerromme erilaisten vaikeuksien syntyhistoriasta ja miettiä sen mahdollista merkitystä avun hakemisen vaikeuksien taustalla. Madaltaaksemme avun hakemisen kynnystä meidän tulee tarkastella ihmisen sisäistä maailmaa, jossa näyttäytyvät avun hakemiseen, saamiseen ja vastaanottamiseen kietoutuvat kokemukset, merkitykset ja tunteet ja niihin mahdollisesti liittyvät yksilölliset esteet.

Psykoterapeutin työssäni kuulen usein kokemuksia, että omia sisäisiä vaikeuksia tai pahaa oloa on vaikeaa ymmärtää tai hyväksyä, koska omassa lapsuudessa ei ole tapahtunut vakavaa kaltoinkohtelua, vaan lapsuus on ainakin päällisin puolin ollut melko tavallinen. Näissä tilanteissa vertailu kuvitteelliseen toiseen, jonka elämänhistoria on ollut ainakin pintatasolta katsoen omaa vaikeampi, on muodostunut esteeksi kokea itsensä avun arvoiseksi. Monet asiakkaani kokevat helpottavana oivalluksen, ettei varhaisten kokemusten haavoittavuuden kannalta keskeistä ole vain se, että tapahtuu jotain pahaa. Yhtä haavoittavaa voi olla se, että jää tapahtumatta jotain lapsen tasapainoisen kehityksen kannalta tärkeää. Kiintymyssuhteesta keskusteltaessa tämä tapahtumatta jääminen voi olla esimerkiksi hoivaajan toistuvaa vaikeutta vastaanottaa ja tyynnytellä lapsen erilaisia tunteita tai rajojen puuttumista, jolloin lapsi jää liiaksi omaan varaansa ajatustensa, tunteidensa tai arjen ratkaisujensa kanssa.

Kiintymyssuhdenäkökulman lisäksi myötätuntoa itseä kohtaan lisäävää ja avun hakemisen kynnystä madaltavaa voi olla pysähtyminen tarkastelemaan omaa elämäänsä kokonaisuutena. Riittävän hyvän ja turvallisen elämän alun jälkeen monet meistä kohtaavat vaikeita tapahtumia, pettymyksiä, menetyksiä tai ristiriitoja, jotka ylittävät sen hetkisen psyykkisen sopeutumiskykymme aiheuttaen psyykkistä kärsimystä. Voidakseen tarvita apua ei siis tarvitse olla jo varhaisissa suhteissaan haavoittunut vaan myöhempikin elämä voi tuoda meille sisäisiä haavoja, joita on tarpeen hoitaa.

Joskus mielessämme sitkeästi elää myös mielikuva siitä, että apua voi saada ja hakea vain kaikista vaikeimmassa, psyykkisesti sietämättömässä tilanteessa. Tätä mielikuvaa voivat toisaalta pitää yllä sisäistetyt kokemukset siitä, miten hyväksyttävää ja mahdollista on tarvita ja saada apua, hoivaa ja huolenpitoa, mutta toisaalta kysymys on myös yhteiskunnallinen. Mielenterveyspalvelujärjestelmän yksinkertaistaminen ja yhdenmukaistaminen sekä palvelujen korjaaminen siten, että erilaisissa elämänkriiseissä ja elämän käännekohdissa on mahdollista helposti saada matalan kynnyksen psykoterapeuttista keskusteluapua, on tärkeää. Se auttaa osaltaan meitä ihmisiä vastaamaan itsellemme kyllä, kun pohdimme voimmeko ja ansaitsemmeko hakea apua silloin, kun huomaamme sitä tarvitsevamme.

Kirjoittaja Anna Valjakka on Kompin johtava psykoterapeutti.

Muita blogipostauksia

Ystävän katse

Jokainen meistä tarvitsee kokemuksellisia tunnemuistoja rakastavasta katseesta. Rakastava katse voi olla uteliaan kiinnostunut, tyytyväinen, lempeä tai lämmin. Vaikka rakastavan katseen sisältämät tunnevivahteet vaihtelevat, yhteistä kokemukselle

LUE LISÄÄ

Ei huolta murhetta kenkään muista?

Jouluperinteessä elää myytti joulusta päivänä, jolloin murheille, ristiriidoille tai hankalille tunteille ei ole sijaa, vaan keskeistä on ihmisten välinen hyvä tahto, sopuisa yhdessäolo ja lahjojen

LUE LISÄÄ

Jatkamalla selailua sivustollamme hyväksyt evästeiden käytön tietosuojakäytäntömme mukaisesti.