Jokainen meistä tarvitsee kokemuksellisia tunnemuistoja rakastavasta katseesta. Rakastava katse voi olla uteliaan kiinnostunut, tyytyväinen, lempeä tai lämmin. Vaikka rakastavan katseen sisältämät tunnevivahteet vaihtelevat, yhteistä kokemukselle kohdatessamme tällaisen katseen on tunne nähdyksi tulemisesta. Ystävämme katseen kautta välittyy usein myös tasavertaisuus ja erillisyys; vaikka olemme erilaisia ja välillä eri mieltä, emme arvioi tai arvostele toisiamme, vaan haluamme yleensä hyvää toisillemme.
Katse, minkä itseemme kohdistamme ei useinkaan ole ystävän katseen kaltainen. Emme välttämättä pidä näkemästämme ja tuomme sen myös sisäisessä puheessamme ja arjen toiminnassamme esiin. Mitätöivä ja ylenkatsova silmäys, jonka sisäinen kriitikkomme itseensä ja suorituksiinsa luo, saa usein paatuneimmankin painamaan päänsä häpeillen. Sisäistä katsettamme voi kriittisyyden lisäksi leimata halveksunta, kovuus ja rankaisevuus. Selviytyäksemme katseemme alla voimme suojautua välttelevyyteen ja kadottaa yhteyden itseemme ja toisiin. Myös jatkuva suorittaminen tai pyrkiminen tunteiden ja elämän liialliseen kontrolliin voi olla keino selviytyä vaativan ja rankaisevan katseemme herättämien tunteiden kanssa.
Myötätunto itseämme kohtaan on usein vaikeaa. Onnistuaksemme myötätuntoisessa suhtautumisessa joudumme kohtaamaan sisäisen tai ulkoisen kärsimyksemme ja löytämään halun ja keinot auttaa itseämme. Myötätuntoisen katseen rakentamisessa tärkeä askel on oivallus, että suhtaudumme meille tärkeisiin ihmisiin usein toisin kuin itseemme. Vaikka tämän tosiasian ymmärtäminen ei vielä muuta sisäistä asennoitumistamme, on se merkki siitä, että myötätuntoisuuden ja ymmärryksen taito on meissä, vaikka se ei vielä kohdistukaan itseemme. Harjoittelun kautta on mahdollista saavuttaa myös suhteessa itseemme kokemus siitä, että katsomme itseämme hyväksyen ja ymmärtäen.
Ollaan ystäviä myös itsellemme.
Kirjoittaja Anna Valjakka on Kompin johtava psykoterapeutti.
